Pieni kaupunki sydämen asialla

Vanha sanonta kehottaa terveyden tähden syömään omenan päivässä. Maailma on kuitenkin muuttunut ja päivittäiset valinnat vaikeutuneet. Iso Omena

Kahden päivän ajan "Pieni kaupunki" eli kauppakeskus Iso Omena on sydämen ja painonhallinnan asiallaperjantaina 13.4. ja lauantaina 14.4. Ostoksilla tehdään monta sydänterveyteen ja painonhallintaan vaikuttavaa päätöstä, ja siksi kauppakeskus on luonteva paikka pysähtyä hetkeksi miettimään asiaa.

Päivien ohjelmaa ja yhteistyökumppaneiden tarjontaa täydennetään näille kotisivuille kevään edetessä. Jäsenet saavat tiedot myös kotiin huhtikuun alussa.

Lauantaina 14.4. klo 11.00 professori Pertti Mustajoki puhuu ajankohtaisesta aiheesta Karppaajat ja hörppääjät: Onko painonhallinnan pakka sekaisin? Ihmedieetit - pikavoitolla solakaksi? Paikkana Ison Omenan elokuvateatteri KinoOmena. Vaikka elokuvateatteissa ollaankin, kuulolle on vapaa pääsy.

Toritason k olesterolinmittauksiin voi tulla ilman paastoa. Tuloksen saa saman tien (pieni kulukorvaus). Ravitsemusasiantuntijan näyttely on häkellyttävä: eri valmisteiden suola/sokerimäärät on selkeästi esillä lasipurkeissa ja rasvaa kuvaavat muovailuvahapalkit antavat ajattelemisen aihetta yhdelle jos toisellekin. Ruokaostosten koostaminen saattaa mennä uusiksi!

Mahdatko tietää, että muistin huolto ja sydänterveys kulkevat käsi kädessä? Asiantuntijat neuvovat  tunnistamaan muistisairauden varhaisessa vaiheessa.

weppikuva

 

 

 

 

 
Viime kuussa tammikuu 2012 Ensi kuussa
M T K T P L S
week 52 1
week 1 2 3 4 5 6 7 8
week 2 9 10 11 12 13 14 15
week 3 16 17 18 19 20 21 22
week 4 23 24 25 26 27 28 29
week 5 30 31