hearts

”Ihmiset elävät kauemmin ja se on ongelma, jonka yritämme hoitaa.” Jokseenkin näin lausui brittiläinen ensihoitaja, joka oli taas kerran tullut hälytyksen saatuaan yksin elävän ikäihmisen luo. Kerta ei ollut ensimmäinen. Ensihoitaja oli empaattinen ja yritti auttaa mahdollisuuksien mukaan.

Tuo toteamus viilsi sieluun. Ensihoitaja ei puhunut omiaan, vaan vankan kokemuksen pohjalta. Vanhoja, yksinäisiä, sairaita ja köyhiä ihmisiä on meilläkin.

Joulun aikaan pitäisi puhua ihanista ja kauniista asioista. Jouluna pitäisi viettää aikaa rakkaitten kanssa. Vetää henkeä arkikiireitten jälkeen.

Kaiken tämän uhallakin uskallan nostaa vanhat esiin. Ärsyynnyn aina siitä, että kun vanhoista ihmisistä, vanhuksista, vanhustenhoidosta tai eläkeläisistä puhutaan, puhutaan lähes pelkästään ongelmista. Rahat tästä yhteiskunnasta loppuvat viimeistään vanhuuden kohdalla.

Jossain sivulauseessa huomautetaan, että yhteiskunnan täytyy pitää heikommista huolta.  Niinpä niin. Ikäihmiset ja eläkeläiset maksavat veroja siinä missä muutkin. Ja jos ikäihminen joutuu hoivakotiin, hän maksaa lähes koko saamansa eläkkeen tai tulonsa hoidostaan. Tämänkin julkinen keskustelu unohtaa mainita. Sitä paitsi me paremmin jaksavat olemme monessa mukana. Ilman meidän käsiämme moni asia ei pyörisi.

En missään nimessä halua rakentaa vastakkainasettelua eri sukupolvien välille. Sitä tekevät muut näköjään ihan mielellään. Nuoremmat ikäluokat pitävät kyllä ääntä itsestään. Vanhat vaikenevat.  Monet ovat eläneet ja kasvaneet köyhässä Suomessa ja ovat kiitollisia kaikesta hyvästä, jota suomalaisilla nyt on. Ja ennen muuta he iloitsevat siitä, että nuoremmilla on paremmin kuin heillä itsellään on saman ikäisinä ollut.

Itse kuuntelin lapsena korvat höröllä vanhempien ihmisten muisteloita omasta lapsuudestaan ja elämästä heidän nuoruutensa Suomessa. Näistä muisteloista opin, että vaikka Suomi oli omassa lapsuudessani vielä suhteellisen köyhä, olen saanut kasvaa verrattomasti vauraammassa maassa kuin omat vanhempani.

Omat lapsenlapseni kyselevät myös, millaista meillä oli lapsena Joensuussa. Välillä heitä naurattaa elämänmeno, jossa puhelin oli harvassa kodissa, televisiokin tuli jossain välissä, eikä autoja seissyt joka talon edessä. Itse asiassa ei juuri kenenkään pihassa.

Usein me vanhemmat sukupolvet heitämme herjaa itsestämme, ennenkuin muut ennättävät sen tehdä. ”Mitäs me vanhat käppänät, haudan partaalla, toinen jalka jo siellä, ei pelaa muisti, ei nouse jalka, olemme ongelmajäte ja niin edespäin”. Tuntuuko vähättely tutulta?

Jos jakaisin nyt joululahjoja ja heittäisin uudenvuoden toiveita, antaisin meille kaikille jotain. Erityisesti toivon, että ihmisen koko elinkaari on arvokas asia meille kaikille. Ongelmien sijaan nostetaan lopultakin pinnalle ne hyvät asiat, joita ikääntymisessäkin on. Eihän se ole yhtä juhlaa, niin kuin ei mikään muukaan vaihe elämässä.

Kaunista Joulumieltä kaikille! Tavataan vuonna 2019!

Ihan joulufiiliksissä,

Raija Hallikainen

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

     Raija 500x281